Riittääkö ymmärrys?

RIITTÄÄKÖ YMMÄRRYS?

Kajaanin lukio järjesti viikolla 15 tiede- ja taideviikon. Ideana oli, että Kajaanissa lukiota käyneet kertoisivat omasta urapolustaan oman tieteenalansa kautta.

Itse olin kuuntelemassa teologian tohtorikoulutettavan Anna-Liisa Tolosen esitelmää ”Järki ja uskonnollinen hyväksyminen – uskontojen kohtaaminen Lähi-idässä, raamatuntutkimuksen näkökulmia”.  Tolonen kuuluu Helsingin yliopistossa tutkimuksen huippuyksikköön, jossa kiinnostuksenkohteena on erityisesti eri uskontojen välinen rauhanomainen rinnakkaiselo. Toisin kuin historiankirjoissa ja nykyisessä uutistulvassa yksikkö on kiinnittynyt konfliktien ja riitaisuuksien sijaan tarkastelemaan yhteisymmärrystä ja yhtymäkohtia. Mitä muuta liittyy uskontojen väliseen olemassaoloon kuin halua tuomita toista tai osoittaa omaa paremmuuttaan? Kysymykset siitä, kuinka voidaan elää rinnakkain ja miten historiassa eri uskonnot ovat eläneet rinnakkain, ovat erityisen tärkeitä.

Kuvittelisi, että nämä samat kysymykset olisivat tärkeitä jokaiselle monikulttuurisessa yhteiskunnassa elävälle, käytännössä siis kaikille maailman ihmisille. Tolonen painottaakin esitelmässään, että on olennaista huomioida, ketä meillä on ikään kuin varaa ymmärtää. Tämä ei ole sisäsyntyistä, vaan opittua. Ketä vastaan ja kenen puolesta me haluamme esimerkiksi muinaisia pyhiä tekstejä tulkita? Kysymys pätee kuitenkin myös mediaan: Millaisia henkilöitä media tuo eteemme uutisissa? Keihin meidän toivotaan samaistuvan?

Jokaisella konfliktilla on oma maantieteensä ja kielioppinsa. Sanat ovat vallankäyttöä, sanat ovat täynnä valintoja.  Tämä on erityisen korostunutta myös Israel-Palestiina-konfliktin yhteydessä, missä niin historia ja nykyisyys kuten myös raamatuntulkinta monesti sekoittuvat. Millä nimellä ”siitä” saa oikein puhua? Millaista kieltä käyttää lehdistö tai eduskuntavaaliehdokkaat? Asetetaanko jälkimmäisessä esimerkiksi yhdeksi päätavoitteeksi se, että Suomi ei tunnusta ”palestiinalaisvaltiota”? Poikkeaako se konfliktin keskellä elävien ihmisten kielestä?

Sanon suoraan: Minusta on vastuutonta, että vuosituhansia vanhoista, paikoitellen myyttisistä, teksteistä yritetään päätellä, kuinka valtioiden rajat tulisi piirtää. Ja erityisesti silloin, jos ajattelemme, että tekstienkäyttö on myös valtapolitiikkaa. Kysymykset siitä, kenellä on valtaa tulkita ja erityisesti: kenellä on valtaa tulkita  niin menneisyyttä kuin nykyisyyttäkin oikein, nousevat keskiöön. Myös Tolonen, kuten raamatuntutkimus yleensäkin, toi esille, että tekstien käyttö on aina tulkintaa, Tolonen esimerkiksi toi esille sen, että tekstien käyttö on aina tulkintaa, olipa kyseessä sitten Raamattu tai Eino Leinon runot.

Luennollaan Tolonen peräänkuuluttikin tiettyä rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Ulkopuolisen on oltava valmis samaistumaan myös siihen, mikä tuntuu omasta elinpiiristä käsin ”järjettömän oudolta”, jotta sitä voi ymmärtää. Ainoastaan ymmärtäminen voi avata tietä dialogille ja rauhalle. Jos me ymmärrämme vain niitä, jotka ovat samankaltaisia kuin me itse, mitä hyvää siinä on?

julkaistu Kainuun Sanomissa 17.4.2015