Meillä oli Lehtikankaan kirkolla palmusunnuntaita edeltävänä lauantaina pieni paastonajan tapahtuma. Lapsityö oli järjestänyt "pääsiäismatkan". Rippikoululuokka oli järjestetty kirpputoriksi ja tarjolla oli kasviskeittolounas ekopaaston hengessä. Kirkon ekopaasto on mielestäni kaikin tavoin kannatettava hanke. Tietysti toivoisi, että sen tuomat havainnot voisivat kantaa muuallekin elämään - kuten paaston tarkoituksena hengellisessä mielessä tietysti aina on. Ruokailutottomuket ovat yksi merkittävin tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja maailman nälänhädän fiksaamisessa. Sillä on tietysti myös merkitys lajien välisessä solidaarisuudessa. Kasvisruokailu jos mikä kasvattaa myös empatian kykyä, joka "ei karvoihin katso."
Ensimmäisenä opiskeluvuonnani teologisessa tiedekunnassa väitin kivikovana Uuden testamentin eksegetiikan tunneilla, että Jeesuksen oli täytynyt olla vegaani. Ihana ja hyväntahtoinen professorini hymyili minulle ja esitti rauhallisesti muutaman vasta-argumentin, mutta pysyin tiukasti kannassani. Olin kiinnittynyt voimakkaasti eläinteologisiin diskursseihin ja niin, ehkä voi sanoa, että enemmänkin toivoin, että Jeesus olisi esimerkki myös tässä asiassa. Samalla tietysti lankesin hupsutuksissani siihen samaan, mistä olin kritisoinut kritisoimasta päästyäni tiettyjä herätyskristillisiä nuorisolehtiä. Kun joku nuori kysyy "kysymys-ja-vastaus -palstalla" vaikkapa, että mitenkähän tuo tupakanpoltto, vastaus rakennetaan ovelasti, mutta samalla ärsyttävän läpinäkyvästi: "Raamattu ei varsinaisesti sano mitään tupakanpoltosta..."
Vaikka olenkin noista vuosista lieventänyt kantaani, tietyt perusperiaatteet pysyvät silti samana. Raamatun ei tarvitse puoltaa kasvissyöntiä, jotta se olisi validi ja oikea vaihtoehto tässä ajassa. En ole koskaan niin ajatellutkaan - Jeesuksen vegaanius olisi nuoresta minusta ollut "ihan kiva lisä".
Mitä enemmän luen esimerkiksi erämaaäitien ja -isien tekstejä tai tutustun vaikkapa osittain kristillisen anarkismin piiriin laskettavaan Catholic Worker Movement:in historiaan ja sen keskeisiin hahmoihin, heidän esimerkkiinsä, yksinkertaisen kristillisen elämän ihanne, jossa kasvissyönti on yksi olennainen osa rakkauden tekoja, tuntuu nykypäivän tieteellisiin faktoihin yhä järkeenkäyvämmältä. Se olisi sitä joka tapauksessa, ilman hengellistäkin aspektia.
Juttelimme vastikään erään ystäväni kanssa, joka totesi pohtineensa teologiharjoittelun aikana ohjaajansa kanssa rippikoulutunteja valmistaessaan, että hän "haluaisi sanoa suoraan, että lihansyönti on merkittävästi suurempi synti kuin esiaviollinen seksi."
Jälkimmäisen synnillisyyteen en tässä nyt itse ota kantaa (eikä ystävänikään tarkoittanut sitä niin), mutta vastakkainasettelu on mielestäni paikoitellen vielä tätä aikaa kuvaava. Kuinka me samalla kauhistelemme ruumiillisuutta, mutta kuitenkin olemme valmiita tekemään omasta kehostamme tuntevien olentojen hautausmaan, kirjaimellisesti lihallisen.
- - - -
Tuo aurinkoinen ja maukas keitto, joka vei mieleni värinsä vuoksi Taizé-kesään, maittoi niin lapsille kuin aikuisillekin, palvelukodeista tulleille ja meille satunnaisille pastoreille. Kiitollisena saattoi vilkkaan päivän päätteeksi lausua ruokarukouksen ja yhtyä Gregorios Nyssalaisen (n. 335 -395) äärimmäisen ajankohtaisiin ajatuksiin jokapäiväisestä leivästä:
“‘Give Thou bread’ — that is to say, let me have food through just labor. For, if God is justice, anyone who procures food for themselves through covetousness cannot have his bread from God. You are the master of your prayer if your abundance does not come from another’s property and is not the result of somebody else’s tears; if no one is hungry or distressed because you are fully satisfied. For the bread of God is, above all, the fruit of justice.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti